perjantai 27. maaliskuuta 2015

Punanuttuja pahanteossa ja..

..taidan olla punaisen kanssa muutoinkin ihan lähtemättömissä. Vai mitäs sanotte?


Siinähän niitä on keskeneräisiä ja jostakin syystä ihan kaikki neljä punasävyisiä. Punaista on tulossa myös seuraavaksi sillä tuossa alla ovat jatkoajatukset seuraavista sukista. 


Mitäs minä horisinkaan punanutuista pahanteossa? No - meidän pikkuneitimme Neela ja Pipsa ovat ihan yltiöpäisesti rakastuneet villaan ja erityisesti siihen, että saavat purra sitä. Pipsa jopa nieleskelee villalankaa jos en ole skarppina eli kaikki on yritettävä laittaa sellaiseen paikkaan lepoajoiksi, etteivät niihin pääsisi kiinni ja siltikin noissa ensimmäisen kuvan töissä on jokaisessa solmu koska jompikumpi on päässyt puremaan langan poikki, grrr...

ja tämä tässä, ressukka, on ZD Solinaa, jonka nyt olen joutunut solmimaan jo kolmesti tällä matkalla koska aina joku väliin ennättää puraisemaan, huoh - ja hetki sitten käväisin alakerrassa nopsasti ja palasin niin johan aloituslanka oli ennätetty puraista nysäksi.



Solina on kaunista eikä hienoinen kiharuus tai värin epätasaisuuskaan haittaa.



Ne punanutut sitten, ei näille pitkään voi vihainen olla, vai mitä?


Neelan yllätin nukkumasta kissapuusta ylhäältä. Mussukka on hoikistunut joikujen jälkeen kovasti, otti kaiketi sen verran voimille ja ruoka ei nyt lähiaikoina ole kelvannut entiseen malliin. Saakin vinkata jos tiedätte mistä laadukasta märkäruokaa voisin kotiovelle tilata edukkaasti. Nappulat meillä nykyisin ovatkin joko Canagania tai Orijenia eli niistä ei huolta, mutta märkäruoka aiheuttaa hienoisesti päänvaivaa.


Pipsan yhytin silityslaudalta. Tuo on teippiharjattava ihan joka kerta kun aiot silittää sillä kumpikin siinä majailee aina jos se vain on esillä kuten nyt kun kirppikselle olen kaappeja tyhjennellyt ahkerasti.

Pipsa on muuten hurjan tuuheaturkkinen, häntäkin on paksu kuin mikä. Mistäköhän tuon lieneekin perinyt?

Minä jatkan neuletyötäni ja toivon, että muistaisin sen valmistuttuaan tänne teidänkin iloksenne kuvata. Edellisen työn vein lahjaksi ja unohdin autuaasti kuvata. 

Ihanaa viikonloppua kaikille!





5 kommenttia:

  1. Mä tilaan yleensä Zooplussalta mun pojille, Bozitan tetroissa on paljon makuja ja lihapitoisuus iso, viljaa eivät sisällä lainkaan. Kuukauden ruuat kahdelle kissalle ovelle tuotuina maksavat noin 55€ ja netistähän ne tilataan osoitteesta zooplus.fi . Siellä on paljon eri merkkejä märkäruokaa ja kuivaruokaa :) Toivottavasti teidän ihanaisille löytyy jotain mieleistä :)

    VastaaPoista
  2. Ilmiselvästi punainen kausi menossa. Mikäs siinä punainen on kaunista. Meidän Taku-kisuli on taas erikoistunut puremaan latureiden johtoja poikki... Hauskaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
  3. Mun on kans laitettava neuletyöt jemmaan, Usko on pari lankaa poikki puraissut. Ihan oma vikani, ei voi olla vihainen jos kissa yön pitkinä tunteina askareikseen lankoja pureksii, kivaahan se on.

    VastaaPoista
  4. Ihania, ihania värejä!! Ja suloiset seuralaiset. :o)

    VastaaPoista

Lämpöinen kiitos kommentistasi:) Niitä on aina niin mukava saada ja lukea.