Kynttilöiden valoon kietoutuneena

Sitä olen täällä tehnyt. 

Olen myös karkottanut yhtäkkistä pimeyttä jouluvaloilla. Sitä ne nimittäin minulle ovat, eivät kausivaloja tällä kertaa. Tosin meillä poltellaan vaan paristokynttilöitä ja ikkunallakin ovat paristokäyttöiset tähdet. Meillä nimittäin asuu tuo nuorisotrio kissamaakareita. He ovat höpönä kaikenlaisiin johtoihin ja niiden pureskeluun. En siis ota riskejä - kaikki vaan paristoilla mitä voi saada.

Velmu kehittää tätä nykyä melkoista kauluria jo. Taitaa turkki olla muhkeimmillaan hänellä vasta vuoden päästä. Näin luulen, nythän tuota ikää on vasta reilun kaksi vuotta.  Velmu tykkää nykyisellään noutaa palloa kuin pieni koira.

Neela Nellukkaa on vaikea nykyisin saada kuviin sillä on niin liukas liikkeissään. Tässäkin sinkoillaan ties minne. Neiti on hoikkanen kuin mikä, ei näy syömiset tässä ruodossa vaikka leikattu onkin. En nyt ole punninnut, mutta uskon painon olevan vain vähän päälle 3 kiloa jos sitäkään. Tosin hyvähän se näin päin lienee, ettei liian pulska ole.

Korujakin olen neuleiden ohella muutamia tehnyt.

Kotimaisesta korutarvikkeita ja hopealankoja myyvästä liikkeestä ostan hopealankani ja teen enimmäkseen jo itse koukkuni. Samoin ebaystä olen ostanut sitten kullattuja ja ruusukullattuja koruvaijereita. Niistä kysyinkin myyjältä sitten nikkelin osuudesta metalliin ja sain vastauksen, että täyttä nikkelittömyyttä ei lupaa, mutta täyttävät EU:n säädökset siitä, että pitää olla alle 0,05% tuo pitoisuus. Niinpä tein itsestäni koekaniinin ja tein ruusukullatusta kuparilangasta koukut ja korut ja laitoin korviini kaksi päivää sitten.

Nämä tässä siis, ihan perus hoop-tyyliset renkaat koukussa. Koruvaijerin vahvuus on 0,8mm ja pakotin ne kunnolla. Käytössäni siis on koruvasara ja alasin. Siitä nuo pienet jäljet vaijerin pinnassa. Nylonkärkinen vasara vielä hankintaan, ettei jää jälkiä. Mutta näissä se oikeastaan on ideanakin, etteivät ihan sileät ole. Nämä ovat halkaisijaltaan n. 2,8cm 

Kuinkas sen testin sitten kävikään? Ei tunnu ainakaan vielä korvissa mitään oireita eli olen varovaisen tyytyväinen, että uskallan näistä koukkuja tehdä myös. Hopeaa raaskin kyllä ostaa, mutta kultalankaa en oikein kyllä.

Tässä vielä toisetkin tuosta ruusukullatusta vaijerista. Hieman ovat isommat ja kokoa on sen 3,5cm näissä.Näissä on koristeena 4mm makeanveden helmiä.

Kyllä täällä vielä neulotaankin ja virkataan. Vielä rypistys ja sitten saan Nökön peiton valmiiksi. Se menee joulupukin pakettiin, joten täytyykin ahkeroida.

Mitenkäs te muut, oletteko ihan tuskissanne pimeän vuoden ajan kanssa?

Lankarakkautta

Olen varmasti täällä blogissakin kerran jos toisenkin todennut sen, että olen toivottoman hidas neuloja ja virkkaaja. Tämä ei johdu siitä, että jotenkin olisin hidas neulomisessa yleisesti vaan enemmänkin siitä, että ihastelen ja silittelen neulepintaa ja ihailen syntyviä värejä ja kuvioita. Jään siis turhan uein vain ihastuneena tuijottamaan ja vajoan jonkinlaiseen lankanirvanaan. En edes yritä olla toisenlainen sillä minulle nämä kädentaidot ovat rakastakin rakkaampi harrastus ja jos sitä pitäisi jotenkin pakosti vääntämällä ja suorittamalla tehdä niin eihän siitä mitään iloa irtoaisi eikä se enää mielekästäkään olisi. 

Mistäkö tämä ajatus jälleen mieleeni tupsahti?

No, näitä Esikon 42-kokoisia sukkia 2mm puikoilla tehdessäni. Lankana on Schoppelwolle 6ply:tä ja se on kerrassaan ihanaa lankaa.

Minulla on noissa silmukoita yhteensä 64 ja jos ihmettelette miksi neulon noinkin pienillä puikoilla niin se johtuu vain järjettömän löysästä käsialastani. Toinen syy on, etten voi sietää löpryjä sukkia käytössä ja kun neulon ne riittävän tiiviinä jo heti alkuun niin se ehkäisee tehokkaasti tuota löystymistä. Olen luvannut nämä mussukalle synttäreihin mennessä eli marraskuun alkuun minulla on aikaa. Eiköhän tässä onnistuta ihan hyvin.

Tässä sitten toinen alue, jonne kädet tahtovat vilahtaa tämänkin tästä. Kesken neulonnan alkoi tehdä mieli vaaleanpunaisia ballerinahelmikorvakoruja ja nehän piti sitten pikaisesti tehdä.

Hopeiset koukut näissä. Suloinen pallopäinen korupiikki ja kiedottu varmistus helmen juuressa, eivät pääse suloisuudet niin helposti tippumaan. Tunnustan, että näitä kyllä syntyi useammatkin, joten laitan ainakin yhdet myös tuonne kotikirppikselle/blogikauppaan (siellä yläpalkissa välilehti, josta sinne pääsee).

Olen myös pohtinut kisujen ravitsemusta viime aikoina. Hehän syövät Canaganin raksunappuloita, mutta koska Pelle kärsii herkästi ummetuksesta niin en anna nappuloita kovin hirmuisesti. Vain kerran päivässä satsi ja niitä ei ole jatkuvasti saatavilla. Pelle vain söisi kaikki ja muut jäisivät ilman. Meillä siis syödään kosteita ruokia eli märkäruokia pääasiassa. Olen noita ostanut niin Zooplussalta kuin ihan marketistakin. Bozitaa olen pikkutetroina ostanut maisteluun nyt enemmän ja onneksi tuntuvat maistuvan eli niitä varmaan sekä Whiskasia tilailen sieltä jatkossa enemmän hiekkakuorman mukaan. Meillehän tulee Postnordin kuljettamana kuorma Sanicatin hiekkaa kahden kuukauden välein. Se on meillä toiminut parhaiten tällä laumalla. Siinähän sitä samassa kuormassa tulisivat sitten ruoatkin. Kuskipoika on jo niin tuttu ja tottunut toimituksiin tänne, että pudottaa nuo vain tuohon ulko-oven viereen penkille ja pikaisesti rimpauttaa ovikelloa merkiksi, että tulivat nyt. Jos en ole kotona niin soittaa perään ja varmistaa, että voiko jättää. Tosi kiva kaveri ja hyvää palvelua. Minähän en voi kuvitellakaan kantavani tälle karavaanille hiekkasäkkejä tai laatikoita tuolta kyliltä. Osasyy tuohon Sanicatin käyttöönkin on se, että se tulee 6l laatikoissa, joissa on päällä näppärä kantokahva ja sivussa kaatonokka, josta on helppo aina hiekkaa kaataa lisää laatikkoon. Tuo on myös minulle kohtuullisen helppo kanniskella kerrosten välilläkin vaikka olisin käsivaivaisena kuten usein valitettavasti olen.

Neela ja Pipsa tässä hiekkavahteina kun Kuopus Kepponen oli nostanut hiekkalähetyksen sisään. Kuopus myös nämä aina minulle avuksi purkaakin. Meillä näitä säilytetään työtason alla olevassa tyhjässä tilassa, kolme rinnakkain aina ja kahdessa kerroksessa. Nytkin siellä on siis 12 laatikkoa eikä mitenkään ongelmaa, että olisivat tiellä. Helppo myös purkaa sieltä aina yksi uusi käyttöön.

Nyt lienee viisain painella kässyn ääreen takaisin ja säästää teidät enimmiltä jorinoiltani. Ihanaa viikonloppua kaikille.

Kissankorvia

Tiedättekö, välillä sitä kuvatessaan jää katselemaan linssin lävitse mitä hassuimpia asioita. 

Kuten nyt vaikkapa tämmöisiä hassuja kissan korvia.

Toffeetyttösen korvat ovat varsin kauniit

Kermakakkuprinsessan taas ihan possusen vaaleanpunaiset.

Juniorityttösten lempinimet ovat lähtöisin Esikolta, joka aina kotilomilla tykkää kisuja halitella ja hassuja heille höpötellä. 

Tässä kohden kuvaussessiotani tajusin puuhani hassuuden ja lopetin, mutta en voi vannoa, ettenkö vielä loputkin karvagalleriamme korvista jossakin vaiheessa ikuistaisi. Annillakin on niin isot lopottimet, että kateeksihan niitä ihan käy ja Velmu-herran kiharaiset korvakarvat, huh!

Noin muuten täällä virkkaus jatkuu. Neiti Nökön vaaleanpunasävyinen torkkupeitto on kanttiinsa 120cm kooltaan. Aion kyllä vielä sitä jatkaa tuosta yhden vironvillakiekon verran lisää. Palataan siitä otettujen kuvien kera toivottavasti piankin. 

Korujakin valmistuu koko ajan lisää. Siksipä pukkaankin muutamat tuonne kotikirppikselle. Tässä oli aiemmin linkki tuonne samaan paikkaan, joka ei suostu minullakaan toimimaan. Mutta ihan samaan paikkaan päädyt tuolta otsakkeen alta välilehdeltä: Zeldan kotikirppis. Pahoittelen sotkua, jotakin ongelmaa lienee ihan bloggerilla, en alkuun itsekään päässyt tililleni. Outoa.
Jospa joku muukin sellaiset itselleen vaikka tahtoo.

Jangsteri gangsterit kevättä rinnassa

Heipparallaa kaikki!

Niin se tuolta saapui kirkastakin kirkkaampi ja lämpöisempi kevät. Toi auringon tullessaan ja kärpäset ja kaikenlaiset pimpparitkin.

Neela-neiti tuota jo testasikin, siis sitä miltä ampiaisen pisto tuntuu. Tassu oli yhden päivän kuin pikkukauha, aivan turvoksissa. Neitikin tuntui olevan hieman apeana, mutta jo seuraavana päivänä ihan entisellään. Tässäkin kuvassa tänään taas lempipuuhassaan, öttiäisiä metsästämässä. Ei siis oppinut tuosta mitään.

Tässähän koko jangsterien joukkio kimpassa. Tämä kolmikko usein viettääkin aikaa yhdessä. Vaikka Velmu sen viikon nuorempi onkin niin tuntuvat kyllä usein kuin sisarustrio olisivat. Keksivät yhdessä kaikenlaisia kepposia ja niitä sitten yksissä tuumin toteuttavat.

Tämäkin ihan tyypillistä. Pipsa-neito hiipimässä sohvan takana ikkunan alla olevalla patterilla kohti ikkunaluukkua. Siinä on niin ihana nuuskutella ulkoilmaa ja tiirailla ja vahtia ulkona singahtelevia lintuja. Kevättä tuntuu niilläkin olevan rinnassa. Senmaallinen sirkutus sieltä näinä päivinä kantautuu.

Minä itse sen sijaan virkkaan, virkkaan ja vieläkin virkkaan. Kuvaa ja todisteita sitten kun saan ensimmäiset ideani valmiiksi.Teen noita sarjatyönä ja vaativat hieman liikkuvia osia sekä ompeluakin. Olen näet jo joulupukin asialla, heh!

Punanuttuja pahanteossa ja..

..taidan olla punaisen kanssa muutoinkin ihan lähtemättömissä. Vai mitäs sanotte?

Siinähän niitä on keskeneräisiä ja jostakin syystä ihan kaikki neljä punasävyisiä. Punaista on tulossa myös seuraavaksi sillä tuossa alla ovat jatkoajatukset seuraavista sukista. 

Mitäs minä horisinkaan punanutuista pahanteossa? No - meidän pikkuneitimme Neela ja Pipsa ovat ihan yltiöpäisesti rakastuneet villaan ja erityisesti siihen, että saavat purra sitä. Pipsa jopa nieleskelee villalankaa jos en ole skarppina eli kaikki on yritettävä laittaa sellaiseen paikkaan lepoajoiksi, etteivät niihin pääsisi kiinni ja siltikin noissa ensimmäisen kuvan töissä on jokaisessa solmu koska jompikumpi on päässyt puremaan langan poikki, grrr...

ja tämä tässä, ressukka, on ZD Solinaa, jonka nyt olen joutunut solmimaan jo kolmesti tällä matkalla koska aina joku väliin ennättää puraisemaan, huoh - ja hetki sitten käväisin alakerrassa nopsasti ja palasin niin johan aloituslanka oli ennätetty puraista nysäksi.

Solina on kaunista eikä hienoinen kiharuus tai värin epätasaisuuskaan haittaa.

Ne punanutut sitten, ei näille pitkään voi vihainen olla, vai mitä?

Neelan yllätin nukkumasta kissapuusta ylhäältä. Mussukka on hoikistunut joikujen jälkeen kovasti, otti kaiketi sen verran voimille ja ruoka ei nyt lähiaikoina ole kelvannut entiseen malliin. Saakin vinkata jos tiedätte mistä laadukasta märkäruokaa voisin kotiovelle tilata edukkaasti. Nappulat meillä nykyisin ovatkin joko Canagania tai Orijenia eli niistä ei huolta, mutta märkäruoka aiheuttaa hienoisesti päänvaivaa.

Pipsan yhytin silityslaudalta. Tuo on teippiharjattava ihan joka kerta kun aiot silittää sillä kumpikin siinä majailee aina jos se vain on esillä kuten nyt kun kirppikselle olen kaappeja tyhjennellyt ahkerasti.

Pipsa on muuten hurjan tuuheaturkkinen, häntäkin on paksu kuin mikä. Mistäköhän tuon lieneekin perinyt?

Minä jatkan neuletyötäni ja toivon, että muistaisin sen valmistuttuaan tänne teidänkin iloksenne kuvata. Edellisen työn vein lahjaksi ja unohdin autuaasti kuvata. 

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Hohhoijaa

Ja meitä Neelan kanssa väsyttää niin, ihan molempia. Liekö jonkinlainen kevätväsymys molemmilla. Asiat tapahtuvat jotenkin hitaasti - toki kaikki pakollinen ja vähän enemmänkin tulee tehtyä, mutta jotenkin ihan slow motion - meiningillä. Mikähän se tämmöinen oikein on? Muistelen kyllä joskus aiempinakin vuosina tällaisen tunteen vallanneen. Ehkäpä pieni vitamiinikuuri voisi olla paikallaan näin talven jäljiltä.

Sillä välin voikin rauhassa aina tilanteen salliessa himmailla ja rapsutella karvakorvia vaan.

Eikös Neelan ilmekin jo sano, että häivytkös - älä jaksa:)

Ulkona kuitenkin paistaa mitä ihanin kevättalven aurinko, joten jospa sitä vääntäytyisi kuitenkin vaikka ulos asti. Upeaa viikkoa sinullekin lukijani.

Neito nimeltä Neela

Hei muruset!

Jospa viimein jatketaan karvaisten kavereiden esittelyä. Vuorossa siis Neela-neitomme. Neela sai nimensä elokuvasta Elsa  - vapaana syntynyt. Hän näytti minun silmiini ihan afrikkalaiselta leijonatytöltä ja nimi Neela jotenkin kuulosti hieman afrikkaan viittaavalta.

Pikkuinen neitimme täyttää siis 10.3.2015  9 kuukautta! Niin se on aika kiitänyt. Neela syntyi pentueen kolmantena ja aivan heti hänen tupsahdettuaan käsiini, totesin tämän pienoisen jäävän meille. Oli niin kovasti isänsä Pekan näköinen.

Tässä kuvassa Neela on viiden viikon ikäisenä kuopus Kepposen sylissä.

Murunen on pienikoinen kuten äitinsäkin ja rauhaa rakastava luonne. Nukkuminen on yksi rakkaimmista harrastuksistaan ja siskon sekä Velmun kanssa riekkuminen. Neelalla on lempeä ja kärsivällinen ote kaikkeen tekemiseensä. Kaikkein rakkain ihminen perheessämme Neelalle onkin juuri Kepponen ja jokailtainen rutiini hänellä on kiivetä Kepposen vatsan päälle ja aloittaa puolen tunnin leipomissessio. 

Juuri nyt Neela on ihan siellä aikuisuuden kynnyksellä sillä ensimmäinen joiku alkoi pari päivää sitten. Velmu tulikin siis leikattua ihan kreivin aikaan.

Minusta onkin nyt hauskaa seurata kasvaako Neela tästä vielä vai säilyykö prinsessainen punahilkkamme tuollaisen vain hiukan päälle 2,5-kiloisena?

Silityksestä ei meillä tahdo tulla mitään sillä niin pian kuin levitän laudan valmiusasemiin - on siellä tämä tyttönen asettautumassa mukavaan asentoon.

Jospa seuraavaksi sitten kertoilisin Pipsasta. Ihanaista sunnuntaita sinulle lukijani.

Uusi vuosi

Niin se vaihtui - ties monennenko kerran. Vauhti tuntuu kiihtyvän kaiken aikaa vaan.

En tehnyt minkäänlaisia lupauksia, mutta siivosin uuden vuoden kunniaksi muutaman lipaston laatikon ja löydettyäni tämän seuraavan kuvan kortin sieltä - päätin sen kehystää ja sitä ajatusta lähteä näin alkuun noudattamaan.

 

Siinä se nyt keittiön lipaston päällä minua muistuttaa arjen otteista uutena uljaana vuonna.

Neela puolestaan otti uutta vuotta vastaan näin

Anni ei niinkään rentona ollut. Koko ajan jonkun kyljessä liimautuneena ja vapisi ja tärisi niin, ettei siitä ollut loppua tulla. Ressukka!

Säästän teidät menneen vuoden muisteluilta. Toivon vain uudesta entistä parempaa ja kaikille turvaa, huolenpitoa ja hyvää mieltä. Teitä lukijani kiitän mukana kulkemisesta, toivottavasti jatkatte matkaa kanssani myös tänä vuonna.

Rentoa meininkiä

Täällä rentoillaan - näin:)

Mussukat nukkuilevat kuka missäkin ja minä yritän saada jo useamman viikon kestänyttä vuoden toista flunssaani johonkin ruotuun. Kohta kuitenkin saunaan, mutta mitäs tehdään palaneen nenän kanssa. Ei ehkä Bepanthenia vielä vaan märkä käsipyyhe nassulle, että kärsii olla siellä löylyssä ja sitten vasta sen jälkeen ne rasvat nekkuun, ehkäpä noin voisi olla hyvä.

Viikko vielä ja sitten alkavat Tampereen kässämessut ja sinne lähden minäkin turistiksi lauantaina. Sitä odotellessa ja oloa parantaessa. Nauttikaahan lauantaista kaikki muruset.

Käsillätekemisen syvin ja pehmoisin olemus

Miksi sinä neulot? Miksi sinä värjäät? Miksi tuijotat sinne jonnekin kaukaisuuteen haaveileva ja mietteliäs katse silmissäsi?

Näin minulta useinkin kysytään. Harmikseni blogiin asti ei viime aikoina ole liiaksi töitä pulpahtanut, mutta tuleehan noita töitä kuitenkin tehtyä koko ajan. Minä vain olen neulojana sellainen, että unohdun usein silittämään syntyvää pintaa ja värikoodia. Tuijotan säikeitä ja kuituja lumottuna. Eihän siinä oikein niitä silmukoita kovinkaan nopeasti silloin synny, kun taivaanrannan haavehtija niitä vain tuijottelee ja neuloo silmukoita hitaanlaisesti ja huolellisesti. Mutta olenkin todennut, että minulle tämä on visuaalinen elämys, sellaisenaan lähes terapeuttinen toiminnan muoto. 

Sitä ihaninta kuitua

ja aurinkoisinta lankaa

Jos en neulo, niin haaveilen ja suunnittelen seuraavaa, pohdin kenties lankaa ja sen koostumusta ja värjäisinkö kenties sen vai ostaisinko kaupasta ja mistä.

Ja useimmiten minulla onkin tämän näköinen kombo ympärilläni

Tämä neiti tai joskus koko viidenkin kopla saalistaa kilvan välineitäni tai syö lankojani.

Mutta yhtäkaikki yhdessä tai erikseen kaikki nämä ovat minulle niin rakkaita. Olenkin todennut, että kun äiti on tyytyväinen niin aika moni muukin perheessä voi hyvin ja sehän taisi ollakin todeksikin tutkittu juttu se.

Neela ei muuten voi vastustaa kehruuvilloja. Olisi varmaan syönyt koko letin jos ei väliin olisi ehtinyt. Hassu pikku neiti.

Nyt ei kun jatkamaan harrastuksia. Lämpöiset kiitokset kaikille edellisen postauksen kommenteista. Olen ne kaikki kyllä lukenut vaikken jokaiseen vastannutkaan.

Tiimalasin hiekkaa

Sitähän se aika on ja varsinkin pienten kissanpentujen elämässä jo muutamakin viikko saa aikaan hurjan muutoksen. 

Katsokaas vaikka!

Velmu 15 viikkoa. Kultamuru kehrää varmaankin puolet hereilläoloajastaan ja herättää minut aamuisin laittamalla päänsä kaulalleni leuan alle ja hyrisemällä hurrrrjasti.

Pipsa 16 viikkoa. Murunen hallitsee pikku primadonnan elkeet mennen tullen ja on vallannut sängyt. Eläinlääkäri muuten löysi tyttelistä muutaman mustankin karvan, hihii! Pinkovat Velmun kanssa peräkanaa joka hetki.

Neela 16 viikkoa. Rakkauspakkaus parasta A-laatua. Neelalla on lehmän hermot ja iskä-Pekan ulkonäkö. Vieläkin silloin tällöin mamin maitobaari maistuu.

Eläinlääkäri sen tosiaan rokotuksessa totesi nappiin: täydellisiä pieniä kissoja.

Tänään kun kolottaa enemmän kuin laki sallii, on karvaenergia ollut todella paikallaan. 

Eilen tulimme tämän näköisen sään läpi, huh! En olekaan vettä näin paljon nähnyt kerralla aikoihin.

Tuolla vasemmalla seisoi hirvi ja siinä me edelläajavan kanssa odotimme, että hänen korkeutensa sai päätettyä minne suuntaisi.

Ja sylistähän löytyi tietysti tämä kärmes. Kyllä se valmistuu, juu juu! 

Ihania syyspäiviä teille kaikille ihanat lukijani. Nautitaan ilmoista vaikka sitten niistä sadepisaroistakin, eikös?

Huomioita..

Viikonloppu on taas hujahtanut aikamoisella vauhdilla Esikon kotiloman merkeissä. Sen seurauksena sain myös tarkastella tämmöistä aiemmin päivällä

Pojallani lienee tulevaisuus Uri Gellerinä vai mitä tästä pitäisi ajatella?

Onneksi tämä oli ihan halvimmasta päästä koukkujani.

Toinen järkytys hänen kohdallaan oli perjantailta. Hakiessani poikaa kotilomalle, odotti minua siellä Seppo Taalasmaa-kopio. Päältä millin siiliä ja koko komeutta ympäröi pellerengas viisimillisenä. Kaiketi oli yritetty jäljitellä Sepon kaljua. Jostakin syystä poika kulki koko loman ulkoilut lippis päässä. Hieman voisivat kyllä ohjaajatkin miettiä mihin kaikkeen suostuvat, hmm..

Tänään hupia aiheuttivat sitten Pipsa ja Pelle. Pelle pesi tuolla autuaana Pipsa-pikkuista ja Pipsa puolestaan koko sen puolituntisen yritti löytää maitobaaria karvaisesta masusta. Hyvin hämmentyneenä lopulta luovutti. Mutta kyllä myös Pelle oli hieman hämmentynyt. Siellä ne kaksi kuitenkin tyytyväisenä torkkuivat yhdessä useamman tunnin. 

Toinen pikkuneitikin on utelias kuin mikä 

Vielä viikko ja sitten Patu ja Ella muuttavat uusiin koteihinsa. Hassua ajatella, että melkein kolme kuukautta on ihan kohta sujahtanut ohitse. Niin ja ensi viikonloppunahan Velmu-pojukin tulee kotiin. Voi sentään, en meinaa itsekään pysyä pöksyissäni.

Toivottavasti teidänkin viikonloppunne on sujunut mukavissa merkeissä. Täällä huokaistaan vielä hetki ennen työviikon alkua.

Hurmuriprinsessa

Kuulkaas, minut on hurmattu! Ihan kokonaan ja täydellisesti.

Tässä yksi syyllisistä:

Neela-neiti 5 viikkoa!

Täällä kasvetaan ihan liian nopeasti. 

Kaikki neljä ovat ryhtyneet kiinteän kostean ruoan syöntiin ja kyllä sitä uppoaakin näihin pikkuisiin. Jälkkäriksi sitten vaaputaan mamman maitobaarille. Kaikki ovat myös oppineet käymään hiekkavadilla. Vähänkös olen ylpeä kvartetista.

Tämä pikkuinen prinsessa näytti muille mallia ja oppi ihan ensimmäiseksi tarvittavat tavat.

Helmi-mami on ollut melkoisen huojentuneen näköinen. Pääsee nyt hitusen helpommalla hänkin.

Minä puolestani olen ollut ensimmäistä loman jälkeistä viikkoa töissä ja pikkuhiljaa alkaa rytmistä saada taas kiinni. Neljännen viikon olen vielä sitten elokuulla ennen kuin syksy koittaa. 

Ihanaakin ihaninta viikkoa sinulle lukijani.

Lakisääteinen kahvitauko?

Sellainen taitaa Helmi-mamilla olla tässä meneillään, hih!

Pennut täyttävät tänään kokonaiset 4 viikkoa ja olen huomannut Helminkin hieman himmanneen äidin rooliaan. Ei ryntää enää joka inahduksesta pesälle ja malttaa lähteä lakisääteiselle tauolleenkin pidemmiksi ajoiksi. 

Pennut kasvavat kovasti ja sen seurauksena Patu ja Ella tulivat ensimmäisinä ulos pesän reunojen yli. Tämän vuoksi siirsin pennut matalaan laakeaan koripesään ja vein koko pesueen alakerran aulaan. Ajatuksena, että nuo portaat ja portaikko tulisivat sieltä käsin turvallisemmin tutuksi. Siellä eivät myöskään ole Annin koheltavien jalkojen alla.

Tässä Patu tutkimusmatkallaan. Poika on hauskan värinen. Tuollainen kolikkomainen läntti löytyy myös oikeasta lantiostakin kuin vastapainoksi:) Nassu on edelleen hauskan Aku Ankkamainen ja korvat hieman lurpattavat. Joukon toheltaja.

Neela taas. Toisina päivinä ihan oranssi ja toisina taas hyvin kermanvaalea toffee. Luulimme aluksi, että olisi oikea adhd, mutta mitä vielä. Nykyisin joukon Zen. Siinä missä muut syliin ottaessa ja muutenkin parkuvat paljon, Neela tarkkailee rauhassa. 

Kuvat eivät ole parasta laatua, mutta koettakaahan kestää. Napsin kyllä paremmalla valollakin vielä lähipäivinä neliviikkoiskuvat kaikista.

Nyt harjoitellaan kiinteää ruokaa ja pikkuinen hiekkalaatikko on jo laitettu pesän lähelle. Tästä se maailman valloitus sitten alkaa.

Ai niin, satojen roskakommenttien yhtäkkinen tulviminen ja niihin väsyminen aiheutti sen, että oli pakko ainakin nyt toistaiseksi laittaa kommenttien vahvistus päälle. Koettakaa kestää. 

Pienestä hyvä mieli

Pienestä sitä aina joskus saa itselleen hyvän mielen.

Minä sain sellaisen tänään siitä, että löysin Hong Kong-tavaratalosta uuden kauniin seinäkellon hintaan 4.99e - 50%!

Siinä se tiuku nyt seinällä aikaa näyttää. Jotenkin myös ihana asia, että miinoitetaan kaikki tulevat kiireet tämän kauniin esineen myötä.

Uuteen kotiin on myös ihana hankkia jotakin pientä juuri sinne ajateltua ja sitä edusti sitten tämä viherkasvi. 

Tästä ikkunasta minä katselen aamuisin kahvia keitellessäni ikkunan alla olevaa kaunista tuijaa.

Upea asia on myös se, että vaikka Pelle ei vielä täysin entisellään olekaan niin nyt on valvotusti meidän läsnäollessamme saanut halutessaan olla yläkerrassa luonamme ja samassa tilassa Helmin ja pentujen kanssa. Vielä kuuluu hetkittäin vaimeaa murinaa ja hentoista sähinää jos Helmi hänet onnistuu yllättämään esimerkiksi unilta. Mutta paljon pehmeämpi on suhtautuminen jo. Pentukopalle ei edes yritä. Nyt siis pidämme Pelleä tässä muiden mukana aina kun vain olemme itse valvomassa. Helmikin on ollut tilanteeseen tyytyväisempi näin. Epäilen neidolla olleen ikävä kaveriaan sillä kävi aika-ajoin naukumassa Pellen huoneen ovella ja aina välillä jopa haki selvästi minut sinne. Ihan kuin olisi pyytänyt toista päästämään pois.

Tässähän tämä hurja petomme onkin. Tiiraili ihastuneesti omaa kuvaansa kiinni olevan tv:n heijastuspinnasta.

Tässä sitten tiirailikin pentulaatikkoa kohden sillä sieltä kuului pentujen naukua.

Tässä pikkuinen Pipsa-neito. Pipsan elämän alku oli aivan kiikun kaakun, mutta niin vain pieni neiti sieltä elämään ponnisti ja on oikein topakka jo. Tässä unisena siskon kyljessä. Pipsa siis Neelan kanssa jää meille tähän kotiin Pellen ja Helmin kanssa kasvamaan.

Pentulaatikolla täytettiin tänään 16 päivää. Tasaisesti kasvetaan ja maitobaarilla nautitaan.

Nyt jo huomaa, että jalat kantavat hiukan paremmin ja laatikossa tiiraillaan selvästi jo yläilmoihin. Kohta siis varmaan laajennetaan elinpiiriä sieltä pois, muttei ihan vielä - onneksi.

Neelakin jo niin reippaana on. 

Sain kuvat napattua juuri unilta heränneinä, joten hiukan ovat silmät sirrillään kaikki.

Tästä me kuitenkin jatketaan kasvua hyvillä mielin ja kiittelemme yhteisesti kaikista aiemmista kauniista kommenteistanne.

Minulla on täysin lomaolo enkä ota stressiä mistään juuri nyt. Kyllä sitä taas sitten ehtii myöhemminkin.